Syksyn alussa otin muutaman vuokraajan Selurille ja sehän ei siitä tykännyt vaan alkoi temppuilemaan. Tämän seurauksena tipuin ja sain runsaasti haavoja. Yhteen jouduttiin laittamaan tikitkin. Tämä haava ei ole vieläkään parantunut, kunnallinen puoli suoraansanottuna oli sitä mieltä, että kyllä se siitä. Siirryin yksityiselle, Mehiläiseen, ja johan alkoi käsi parantua. Viikko sitten perjantaina kävin ensimmäisen kerran, putsasivat haavaa vetyperoksiidilla ja irroittivat kuollutta ihoa ja rupea. Maanantaina sama homma. Keskiviikkona myös. Mutta tällä kertaa hoitaja pääsi niin syvälle, että sai ulos noin ruokalusikallisen verran hyytynyttä verta, hiekkaa ja eritettä. Niin, kunnallinen puoli oli sitten tikannut kaiken p....n haavan sisälle. Eilen perjantaina kävin taas ja nyt ei enää tullut juurikaan mitään putsattavaa. Kolmas antibiottikuuri alkoi kuitenkin, kun ei tuo käsi ole kunnossa. Käsi on kuin toinen ihan tämän viikon kuluessa. Viikko sitten ei mikään painava pysynyt kädessä, muoviämpärikin oli liikaa. Kyynärpään alapuolella oli iso pahkura ja käsi oli turvoksissa. Nyt turvotusta on enää haavan kohdalla vähän ja käsi kestää jo aika hyvin painoakin. Olen jopa ratsastanut tällä viikolla kaksi kertaa. :) Kädessä on kaksi haavaa, noin sentin läpimitaltaan, pieniä pyöreitä siis. Mutta ihon alla nämä kaksi yhdistyvät onkalolla. Tuo onkalo oli täynnä möhnää. Näytti siltä kuin hoitaja olisi puristanut isoa finniä =D Ja tämä finni oli täynnä =D =D Maanantaina on taas käynti lääkärillä ja hoitajalla, mutta nyt käsi oikeasti paranee isoin harppauksin.

Vuokraajia ei ole myöskään näkynyt nyt ja ei varmaan tulekaan näkymään. Selur on rauhoittunut ja oma kultainen itsensä. Pitää jossain vaiheessa katsoa jos toinen ratsastaja olisi ok, muuten pitää itse sitten liikuttaa sen mitä ehtii. On se vain niin ihana hevonen kaikesta huolimatta, pitäähän sitä luonnetta olla, eikös?

Tiistaina tämä rouva kurvaa Saksaan Kind&Jugend messuille Kölniin. Työpaikan puolesta siellä on osasto ja lähden työkaverini kanssa pystyttämään osaston, esittelemään tavaroita to-su, purkamaan osaston sunnuntai-iltana ja sitten kotiin maanantaina. Toivottavasti jossain kolossa ehtisi vähän kurkistaa Kölnin nähtävyyksiäkin. :) Tarkoitus olisi myös tavata ystäväni, Doris. Olemme olleet ystäviä 13-vuotiaista lähtien ja nähneetkin aina välillä, yritetty nähdä noin kerran vuodessa-parissa. Tätä varten kävin ostamassa Muumi mukeja heidän koko perheelle. Kerrankin saa taas viedä jotain mikä voi mennä rikki postin matkassa. Ja tottahan toki suklaata pitää viedä, juustoa vielä mietin. Doris kun rakastaa Oltermannin juustoa, sellaista ei Saksasta saa... :)

Minnalla on näin lauantaisin vesiralli, itse asiassa se alkaa puolen tunnin kuluttua. Pitää ehkä kasata muksut ja lähteä uittamaan uimahallille Minnaa. Muuten myöhästymme.

Sateista ropinaa kaikille :)